8.5.2009

Farewell dinner

Eilen oli jäähyväispäivällinen koululla, koulun järjestämänä. Oli mukava kerääntyä vielä kerran syömään vaihtariporukalla!

Ruoka oli todella hyvää ja ihanaa jälkiruokaakin saatiin! Istuskeltiin siellä ja oteltiin kuvia ihmisistä, ryhmäkuvia meistäkin napattiin. Ja jossain vaiheessa porukka aloitti pitämään puheita. Jokainen kiitti vuorollaan pienesti kaikkia kavereitaan, kansainvälisyystoimiston henkilökuntaa, ja kyllä siinä kyyneleet valuivat yhdeltä jos toiseltakin. Minutkin sinne passitettiin pitämään pienimuotoinen puhe, ja minkäs siinä teet, kun itku pääsee ja yrität samalla kiittää kaikkia kuluneesta ajasta ja kaikesta, mitä meidän eteen on tehty, kun näet meidän toimiston "äidin", Brendan, itkevän yleisössä...

Illalla suunnattiin Spankiesiin poikien ja Karan sekä Joshin kanssa yhdille koulun loppumisen kunniaksi. Spankiesistä lähdettiin käymään poikien kanssa vielä sanomassa heipat, kun he lähti tänä aamuna ajamaan kohti New Yorkia. Rickiä halatessa meinas jo itku päästä uudelleen, mut vielä sain tapeltua kyyneleet takas. Svenin ja Chrisin kanssa kohti meidän asuntolaa kävellessä pääs itku, kun rupesivat pirut puhumaan siitä, kun tänne on tultu. Iski tajuntaan et se on ohi ny. Hetki meidän asuntolan edessä vielä juteltiin, ja kyllä siinä kyynel oli pojillakin silmässä kun sanottiin heipat ja lähdettiin Nellin kanssa sisälle.

Käytiin heittämässä mun kamera huoneeseen ja pistämässä uusiks meikit itkettyjen tilalle ja suunnattiin takas Spankiessiin josta pienten mutkien kautta päädyttiin yhden kaverin kämpälle nauttimaan alkoholipitoista juomaa ja pitämään pienimuotoiset kotibileet.Ilta oli ihan suunnattoman mukava!! Kiva oli rentoutua kavereiden kanssa ilman liian virallista kouluympäristöä ja painetta tenteistä tai muusta. Toivon mukaan edes muutama heistä vielä joskus nähtäisiin.

Huomenna mennään yhden tytön valmistujaisiin. Tosi ihanaa, että hän meidät kutsui, mukava nähdä hänen perhettään. Veli ja toinen sisko ollaankin jo nähty ja he on ihan mielettömän mukavia. Voin vaan kuvitella miten mukavat vanhemmat heillä on...

Sunnuntaina sitten lähdetäänkin n. 13 aikaan päivällä ajelemaan kohti Nashvilleen. Josh kansainvälisyystoimistolta lupasi heittää meidät sinne ja lupasipa vielä majoittaa meidän Antin avustuspaketin luokseen, eli jätetään meidän jääkaappi ja muutama muu tavara tänne odottamaan ensi syksyä.

Ei kommentteja: